Oletko varma, että voit arvioida kokeen perusteella?

Blogimme avausraita oli Teemun hyvä ja ytimekäs kirjoitus arvioinnista ja sen ehdottomasta tarpeesta muuttua. Arvionti on nykyisin aivan uusilla tasoilla tapahtuvaa kokonaisvaltaista toimintaa ja siten myös yksilöllistä oppilaan kannalta.

Olen usein miettinyt, mikä olisi oman työni kannalta se suurin laiminlyönti, jonka seurauksia en haluaisi kantaa mielessäni. Se kiteytyy arviointiin. En haluaisi joutua siihen tilanteeseen, että arvioinnin annettuani joutuisin perustelemaan vanhemmalle/huoltajalle arvosanaa ilman pätevää arviontiaineistoa. Sen vuoksi arvionnin ja arviointimenetelmien on muututtava radikaalisti juuri siihen suuntaan, mistä Teemu kirjoitti.

Monille opettajille arvioinnin työkalu on yksinomaan koe. Opetetaan asiaa jakson ajan, ja grande finale, koe koittaa kun aihe on opettajan toimesta käsitelty. Suhteellisen yksinkertainen suorite opettajalle ottaa vastuu kurssin läpiviennistä. Toki on myös monia opettajia, jotka ottavat opetukseen ja ohjaukseen muita näkökulmia ja työkaluja suorittaa arviointia. Minulla ei ole tilastoa johon nojata, mutta väitän, että nämä opettajat ovat vielä vähemmistössä. Itse opetan yhteiserityisluokkaa suuressa yläkoulussa Helsingissä, jossa koearviontiin kallistuu toistaiseksi suurin osa opettajista.

Perusopetuslaki sanoo:

POL 22§ ”Oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä tulee arvioida monipuolisesti.”

Yhteiserityisluokassamme (oma nimitys tilanteeseemme, jossa kaksi erityisluokkaa opiskelee yhtenä ryhmänä kahden erityisluokanopettajan kanssa yhteisessä tilassa) päätimme luopua kokeista täysin. Olemme jo jonkin tovin miettineet kokeiden mielekkyyttä ja aina olemme pohdinnoissamme päätyneet siihen, että koe ei ole paras ratkaisu- tai koe ei oikeastaan edes ole ratkaisu. Siirryimme pois koeperusteisesta arvioinnista seuraavin syin:

1. Koeahdistus

Koeahdistusta kokee kouluissa varmasti kaikki oppilaat, olivat he millä tahansa tasolla kolmiportaisen tuen tasoilla. Pystytkö sinä sanomaan, että yksikään koe ei ahdistanut koulussa? Miten minä voin opettajana tietää, että oppilasta ahdistaa koe, ja että hänellä olisi ollut vastaukset kaikkiin kokeen kysymyksiin kunhan hän olisi saanut oikean ympäristön osoittaa tietonsa?

Tähän kohtaan haluaisin lisätä, että EI, ahdistunut henkilö ei aina pysty kertomaan ahdistuneisuutensa tilaa tai syytä tilanteessa, jossa ahdistus ilmenee.

Minua alkoi usein itseänikin mietityttämään (en nyt voi ahdistuksesta puhua), että onko tämä koe hyvä. Onko tämä sellainen koe, jolla oppilaani voi osoittaa minulle osaamisensa. Harvoin olin tyytyväinen omaan suoritukseeni kokeen laatijana.

2. Lukubulimia.

Kertooko kokeen arvosana oppimisen osaamisen tason? Kertooko kokeen vastaukset kyvystä soveltaa opittua tietoa?

Kun kokeet olivat vallalla oleva käytäntö luokassamme, oli yleisesti vallalla laiskuus. Niin opettajalla kuin oppilaillakin. Opena koin, että passiivisen opiskelun lopputulos näkyisi kokeessa ja arvosana olisi sen mukainen. Monet oppilaat kuitenkin kokivat, että arvosana on jossain määrin tärkeä ja pänttäsivät ulkoa asioita edellisenä iltana ja saivat seuraavana päivänä oksentaa suorituksensa koepaperille. Tulokset saattoivat olla hyviäkin. Mutta oliko kyse aidosta oppimisprosessista? Jos nyt kylillä vastaan tulisivat ja kysyisin niitä asioita, joita kokeessa kysyin, niin muistaisivatko? Enpä usko…

Jututin kollegoitani aiheesta ja tämä oli heidän mielestä yksi tärkeimmistä pointeista kokeita tehdessä. Opiskelu painottuu aikaan juuri ennen koetta ja kovaan pänttäämiseen.

4. Halutaanko oppilaan osaavan ulkoa nippelitietoa ymmärtämättä sitä?

Tieto on mielestäni kokonaisuus. Oppilas ei voi oppia asiaa ymmärtämättä sen koostumusta. Kerran olin unohtanut tehdä fysiikan äänikokeen ja annoin oppilaille tehtäväksi kustantamon materiaaliin kuuluvan kokeen, jossa kysyttiin ”Millä taajuudella heinäsirkka sirittää”? Opetuksessa olimme tutkineet äänen eri ilmiöitä, ja tutkittu taajuuttakin siten, että olen opettajana ylpeä siitä. Sitten kokeessa kysytään tuollaisia nippelitietokysymyksiä…

Kumpi on oikeastaan tärkeämpää? Kokonaisuuksien hallinta vai yksityiskohtainen nippelitieto?

6. Voiko oppilas korvata kokeeseen osallistumalla aiemmat oppitunnit?

Tämä tuli kanssa selkeästi esiin kollegoiden vastauksissa. Oppilaat voivat olla oppitunneilla passiivisia ja jopa poissa. Sitten kokeessa saadaa hyviä arvosanoja ja oletus on myös hyvä arvosana oppimiskokonaisuudesta.

7. Mitä kokeella mitataan?

Nyt kun olen miettinyt asiaa, niin enpä oikeastaan tiedä.

Kaikki edellämainitut kohdat on käyty useaan kertaan läpi lähikollegani kanssa, ja aina keskustelun lopputulema on ollut: koe ei ole järkevä tapa arvioida oppilaan suoritumista opetussuunnitelman mukaisesti.

Mihin sitten tulisi panostaa, jotta oppilas saa asianmukaisen, aidon ja oikeisiin asioihin keskittyvän arvoinnin?

Opettajan tulee suunnitella opetus yhdessä opetusryhmän kanssa. Oppilaat ovat oikeutettuja tietämään, mikä on opetuksen sisältö ja mitkä ovat opetus- ja oppimismenetelmät. Mitä heidän halutaan tietävän asiasta opetuksen jälkeen ja mihin kaikkeen opetettua asiaa pystyy soveltamaan.

Oppilaan tulee ymmärtää, että kaikki on merkityksellistä. Kaikkea arvioidaan; yhdessä ja erikseen. Opettajat arvioivat aktiivisuutta, yksilötyöskentelyä, ryhmätyöskentelyä, kiinnostusta, ongelmanratkaisua, työrauhaa ja tiedon soveltamista. Myös oppilaat arvioivat samat asiat ja kaikki kirjataan ylös sähköisesti. Ei se ole aikaa vievää vaan olennainen osa työskentelyä ja olemme löytäneet menetelmän, joka ei vie paljon aikaa (siitä ehkä myöhemmin oma blogikirjoitus). Lisäksi olemme aktivoineet vanhemmat mukaan prosessiin ja heille on tarjottu sähköinen kansio, josta he voivat seurata lapsensa edistymistä. Kansioon tallentuu kaikki arviointi ja kenellekään ei yksikään arvosana (jotka valitettavasti ovat vielä käytössä) tule yllätyksenä.

Kokeettomuus ei ole opetuksen puutetta. Päinvastoin. Oppilaat osoittavat jatkuvasti osaamistaan eri tavoin. Kokeettomuus ei tarkoita, etteikö oppilasta haastettaisi käyttämään tietoaan. Kokeettomuus on vain arvioinnin kohdistamista aitoon opetus- ja oppimistilanteeseen. Painopiste on siirtynyt jatkuvaan arviointiin.

Ratkaisu on ollut loistava. Luokassa on aidosti ilmennyt uudenlainen työskentelyn ja oppimisen kulttuuri. Tilastollista todistetta löytyy poissaolo-tilastoista, joissa on tapahtunut dramaattinen muutos parempaan. Oppilaiden suoritukset ovat parantuneet. Oppilaat ja vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä tilanteeseen.

Parasta kuitenkin on, että olen opettajana siinä tilanteessa, että minun on tällä hetkellä lähes mahdoton joutua siihen tilanteeseen, josta alussa kirjoitin.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s